VAROITUSMERKIT, VASTUU JA JÄRJEN KÄYTTÖ

Oikopolun varteen on ilmestynyt varoitus ”Ei talvikunnossapitoa”. Kyltti täyttää viestinnän vaatimukset siinä, että se erottuu viestintäkanavassa: nurmikolla nököttävä yksinäinen kyltti on helppo huomata. Tekstejä tulvivassa kaupunkimaailmassa tämä kyltti on saanut paikan, minkä ympärillä ei ole muita samantyyppisiä merkkejä. Lähellä olevassa risteyksessä on jo yli kymmenen merkkiä yksinomaan jalankulkijoille – risteyksessä viestinnän kanava on jo ruuhkainen. Varoituksena tämä ruohikolla oleva kyltti ei ei kuitenkaan toimi kovin hyvin. Sitä ei voi nähdä mutkittelevan polun kummastakaan päästä. Vaikka itse kyltti näkyisikin, niin pienen tekstin lukeminen vaatii kävelemään polkua pitkin. Koska oikopolku on varsin epävirallinen, niin ei sitä hoideta kesälläkään. Luultavasti kulkijat käyttävät polkua vielä lumien tultuakin, ja ovat varmastikin kyltin kohdalle päästyään huomanneet että polkua ei ole aurattu eikä hiekoitettu. Niinpä tällä merkillä on oltava jokin muu merkitys sen laittajalle, viestin lähettäjälle.

Katson elokuvan dvd-levyltä, ja levyn alussa ilmoitetaan että levyllä esitettävät kommentit ovat yksityishenkilöiden eivätkä tuotantoyhtiön mielipiteitä. Nämä mielipiteet ovat yleensä pääosan esittäjän, ohjaajan ja mahdollisesti muiden elokuvanteossa mukana olleiden kommentteja elokuvan kommenttiraidalla ja dvd-ekstrojen myynninedistämisdokumenteissa (buffeissa). Kommentit ovat pääsääntöisesti tuotantoa ja elokuvantekoa ylistäviä lausuntoja, tyyliin ”pääosan esittäjä oli mukana projektissa koko sydämellään ja otti muun henkilökunnan hyvin huomioon”, ”tiimi oli tosi hyvä, elokuvan tekeminen ei ole ollut koskaan yhtä hauska ja kotoinen projekti”,”tämä on suosikkiohjaajani, hän saa näyttelijät hyvin mukaan”. Haluaako tuotantoyhtiö varoituksellaan sitten ilmoittaa, että ei elokuvan tekeminen sitten ollut aivan niin ruusuinen projekti? Oliko pääosan esittäjä sittenkin ylimielinen, supertähden elkeitä viljellyt kiviriippa produktiossa?

Kummassakin esimerkissä viesti kertoo lähinnä vastuunsiirtämisestä. Ne edustavat sitä samaa ylivarovaisuutta kuin niissä esimerkeissä joita Jouni Paakkinen on listannut suomeksi toimittamaansa kirjaan Älä niele nauloja – kummallisia käyttöohjeita. Kun amerikkalainen oikeuskäytäntö on tullut tutuksi tv-sarjoista ja elokuvista ja kun tahdotaan toimia pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan, niin tuloksena on varoituksia siitä että veitset voivat olla teräviä, kuumat juomat polttavat ja jäätelö on kylmää. Luultavasti saamme pian tulitikkulaatikoihin varoituksen: ”Tuli on kuumaa.”