Ensimmäinen yhteys –elokuva tulee Subtv:ltä tänään. Saganin romaani sijoittuu kronologisesti kommunikaatioscifissä keskivaiheille. Edeltävistä isoista jutuista tunnetuin lienee Clarken (ja Kubrickin) Avaruusodysseia. Clarkella yhteys aktualisoituu monoliitissa, joka samaan aikaan on viesti ja väline: monoliitti opettaa, kertoo siitä että maailmankaikkeudessa on muitakin, ja valvoo vielä ihmisen kehitystä myöhemminkin. Sagan jättää vastaavat materiaaliset artefaktit, ja loikkaa suoraan valonnopeuden viestintään, sähkömagneettisen säteilyn mukanaan tuomiin viesteihin. Sagan ja Clarke molemmat liikkuvat vielä CETI/SETI – ajatuksissa: ulkoavaruuden älylliset oliot odottavat löytämistään ja samalla myös yhteisen kommunikaatiokanavan rakentamista. SETI lienee edelleen käynnissä, mutta ilman isoa hälinää.

Uudemmassa scifissä kommunikaation mahdollisuuksiin tunnutaan suhtautuvan hieman nihkeämmin. Fermin paradoksia ("Missä muut ovat?") ovat viimeaikaisessa scifikirjallisuudessa omalta taholtaan kommentoineet ainakin Vernor Vinge ja Alastair Reynolds – luonnontieteellinen koulutus molemmilla, kuten Saganilla ja Clarkellakin – tyylilaji on vain hieman keventynyt: vielä 90 –luvulla olisi voinut olla hankala uskoa, että scifin vahvaksi trendiksi nousee avaruusooppera.

Vingen käsitys infosfääristä toimii selitysmallina sille, miksi emme saa yhteyttä muihin älyllisiin rotuihin: tekninen ja tieteellinen taso toimii rajana. Maan olioita paljon korkeammalla teknologisella tasolla olevien kanssa emme pysty kommunikoimaan, sillä sellaiset öttömöykyt käyttävät meidän saavuttamattomissa olevia kommunikaatiomuotoja, sekä kanavia että viestejä. Mahdollisesti niiden (heidän?) viestien aiheetkin olisivat liian vieraita meille. Ja vastaavasti, paljon Maan teknistä tasoa alempien avaruuden kansalaisten kommunikaatio on saavuttamattomissamme. Vingen romaaneissa tälle infosfäärin ongelmalle analogiana toimii Linnunradan rakenne. Vingellä lisäksi on kerrankin aidosti outoja muukalaisrotuja.

Reynolds maalaa jälki-cyberpunkin tyyliin synkillä sävyillä coolia kuvaa: Älyllisiä rotuja on ollut, mutta ne ovat tulleet pyyhityksi pois massiivisissa tähtienvälisissä sodissa, jotka loppujen lopuksi vertautuvat metafyysisiin tarinoihin hyvän ja pahan, järjestyksen ja kaaoksen – kenties järjen ja järjettömyyden, kulttuurin ja barbarian – välisiin taisteluihin. Angstia ja avaruusaluksia.

Siinä missä Clarkella ja Saganilla (varsinkin Clarkella) vielä luonnontieteellinen tausta ja luonnontieteellinen tarkkuus ja metodi ovat tarinan oleellinen rakenne, niin uudemmassa kommunikaatioscifissä – scifissä ylipäänsä – tarina on oleellinen. Vingen ja Reynoldsin kertomuksissa luonnontiede on taustavaikuttaja, johon tarina tukeutuu, ei toisinpäin.

Ensimmäinen yhteys elokuvana on 90-luvun älykästä scifiä, kuten samalta vuodelta oleva Gattaca –elokuvakin. Ohjaaja on kenties yllätys: Zemeckis on tunnettu visuaalisista vitseistään: Paluu tulevaisuuteen –trilogia; Kuka viritti ansan, Roger Rabbit; Kuolema pukee häntä… Ensimmäinen yhteys on hillitympi, mikä kyllä sopii tarinaan.

riku