Reilu kymmenen vuotta minua nuorempi työtoveri on ilmeisesti päättänyt antaa uuden sisällön ilmaisulle "karvanoppa-Corolla". Hän on onnistunut laittamaan tuon mainitun malliseen ajokkinsa kojelaudalle, peiliin ja takaikkunalle yhteensä yli 25 eri killutinta, jo Wunderbaum –ilmanraikastimia on yli viisi.
Yksittäinen koriste olisi helpommin tulkittavissa ja käsitettävissä. Perinteiset karvanopat kattoon kiinnitettyinä lähettävät omanlaisensa viestin. Samoin tekisi muutama ilmanraikastin. Henkilökohtainen koristelu samaten: jokin harrastuksista tai elämänarvoista kertova artefakti kertoisi myös ihmisestä. Karvanoppakerholaisen koristeet kuitenkin ovat pääosin Tiimaritavaraa, muovisia helyjä, kylkiäisiä ja pääsiäismunien pikkuleluja. Yksikään esine ei välitä mitään voimakkaan henkilökohtaista viestiä. Esineet eivät myöskään muodosta mitään selkeälinjaista kokonaisuutta – kyse ei ole jonkin tietyn rihkamaluokan keräilystä. Kuitenkaan esineitä ei voi luokitella sattumalta autoon keräytyneeksi rojuksi, sillä artefaktit on selvästi aseteltu paikoilleen. Viesti tuleekin merkkien frekvenssistä: pikkurihkaman määrä jo itsessään tulee havaituksi. Väline voi olla viesti, mutta kanavan kohinasta voi rakentaa myös merkityksellisen. Kenelle viesti on sitten suunnattu? Satunnainen vastaantulija ei ehdi välttämättä havaita kuin osan tavarapaljoudesta. Varmastikin auto ja sen bling-bling –interiööri herättävät parkkipaikalla huomiota – parkkipaikalla minäkin laskentani tein. Vahvimmillaan viesti lienee auton sisällä, tavaroiden ympäröidessä havainnoijaa. Autossa olija ei kuitenkaan pysty missään tapauksessa havainnoimaan kaikkia artefakteja yhtä aikaa: eteenpäin katsottaessa takaikkunan täytteet jäävät havaintojen ulkopuolelle ja peruutuspeilin ilmanraikastimia ihailtaessa kojelaudan pikkuelikot ovat katveessa. Luultavasti tarkoitus onkin varmistaa että katsottiinpa mihin suuntaan tahansa niin aina havaintokentässä on jokin artefakti. Kun kohdussa sikiö on sydänäänien ympäröimä, niin työtoverini on autossaan omien reviirimerkkiensä linnoituksessa.
riku
Yksittäinen koriste olisi helpommin tulkittavissa ja käsitettävissä. Perinteiset karvanopat kattoon kiinnitettyinä lähettävät omanlaisensa viestin. Samoin tekisi muutama ilmanraikastin. Henkilökohtainen koristelu samaten: jokin harrastuksista tai elämänarvoista kertova artefakti kertoisi myös ihmisestä. Karvanoppakerholaisen koristeet kuitenkin ovat pääosin Tiimaritavaraa, muovisia helyjä, kylkiäisiä ja pääsiäismunien pikkuleluja. Yksikään esine ei välitä mitään voimakkaan henkilökohtaista viestiä. Esineet eivät myöskään muodosta mitään selkeälinjaista kokonaisuutta – kyse ei ole jonkin tietyn rihkamaluokan keräilystä. Kuitenkaan esineitä ei voi luokitella sattumalta autoon keräytyneeksi rojuksi, sillä artefaktit on selvästi aseteltu paikoilleen. Viesti tuleekin merkkien frekvenssistä: pikkurihkaman määrä jo itsessään tulee havaituksi. Väline voi olla viesti, mutta kanavan kohinasta voi rakentaa myös merkityksellisen. Kenelle viesti on sitten suunnattu? Satunnainen vastaantulija ei ehdi välttämättä havaita kuin osan tavarapaljoudesta. Varmastikin auto ja sen bling-bling –interiööri herättävät parkkipaikalla huomiota – parkkipaikalla minäkin laskentani tein. Vahvimmillaan viesti lienee auton sisällä, tavaroiden ympäröidessä havainnoijaa. Autossa olija ei kuitenkaan pysty missään tapauksessa havainnoimaan kaikkia artefakteja yhtä aikaa: eteenpäin katsottaessa takaikkunan täytteet jäävät havaintojen ulkopuolelle ja peruutuspeilin ilmanraikastimia ihailtaessa kojelaudan pikkuelikot ovat katveessa. Luultavasti tarkoitus onkin varmistaa että katsottiinpa mihin suuntaan tahansa niin aina havaintokentässä on jokin artefakti. Kun kohdussa sikiö on sydänäänien ympäröimä, niin työtoverini on autossaan omien reviirimerkkiensä linnoituksessa.
riku

0 Comments:
Post a Comment
<< Home